Kuinka voit tulla headhuntatuksi, saada enemmän mielenkiintoisia työtarjouksia ja edetä urallasi nopeammin? Osa 2

VIERASKYNÄ: Kirjoittaja on pääyhteistyökumppanimme Manpowerin headhunter Jani Antero Laine www.linkedin.com/in/janilaine/

Suorahaku eli headhunting koetaan usein salaperäiseksi, eikä toisaalta mikään ihmekään. Suuri osa perinteisistä suorahakutoimeksiannoista nimittäin toteutetaan täsmäiskuina kaikessa hiljaisuudessa ja suuri yleisö näkee onnistuneesti maaliin viedyn operaation vasta jälkeenpäin nimitysuutisen muodossa.

Pyrin tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa, joka on julkaistu myös Tammerkosken Kohinat julkaisussa 3/2017 sivulla 8, hieman raottamaan suorahakuun liittyvää mysteerin verhoa ehdokkaan näkökulmasta. Siinä pohdin neljää asiaa, joiden avulla voit todennäköisemmin tulla löydetyksi potentiaalisten yhteistyökumppanien toimesta (joiksi myös mm. työnantajat ja headhunteritkin lasketaan). Headhuntatuksi tulemisen ei siis tarvitse olla tuuripeliä, vaan voit vaikuttaa siihen systemaattisesti omalla pitkäjänteisellä tekemiselläsi.

Headhuntatuksi tulemisen ei tarvitse olla tuuripeliä, vaan voit vaikuttaa siihen systemaattisesti omalla pitkäjänteisellä tekemiselläsi.

Tässä tulee seuraavat neljä vinkkiä, joiden avulla voit tulla headhuntatuksi, saada enemmän mielenkiintoisia työtarjouksia sekä edetä urallasi nopeammin.

5. Rakenna timanttinen maine

Maine ei tapahdu itsestään, vaan se syntyy ajan kuluessa toiminnan kautta. Positiivinen maine kiirii nopeasti kauas ja negatiivinen maine vieläkin nopeammin kauemmas. Verkottuneessa maailmassa yhä useammat mahdollisuudet tulevat nimenomaan verkostojen kautta. Panosta siis pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti maineesi rakentamiseen. Pidä huoli siitä, että sinut tunnetaan verkostossasi mm. proaktiivisena, miellyttävänä, hyviä tuloksia aikaansaavana, ratkaisukeskeisenä, dynaamisena ja positiivisena oman toimialasi edelläkävijänä, johon voi luottaa.

Vaali mainettasi tarkasti, sillä aivan kuten luottamusta, sitäkään et voi menettää kovin montaa kertaa ja jälleenrakentaminen kestää pitkään tai on mahdotonta. Panosta siis mm. nykyisen työsi erinomaiseen hoitamiseen, asiakkaidesi tyytyväisyyteen sekä ylipäänsä ihmisten kunnioittavaan kohtelemiseen kaikissa vuorovaikutustilanteissa. Koskaan ei nimittäin voi tietää, kuka tuntee seuraavan yhteistyökumppanisi tai työnantajasi ja suosittelee (tai jättää suosittelematta) sinua eteenpäin. Kaikkia ei voi, eikä pidäkään miellyttää, mutta asiat voi aina hoitaa tyylikkäästi ja ammattimaisesti.

"Minkä taakseen jättää, sen edestään jossain vaiheessa löytää", näinhän se menee. Älä siis koskaan polta siltoja takanasi, vaan hoida konfliktitilanteetkin aina ammattimaisesti. Älä myöskään ala julkisesti haukkumaan ketään tai purkamaan turhautumistasi esim. sosiaalisessa mediassa. Some-keskusteluilla voi olla pitkä elinkaari ja jopa kymmeniä tuhansia lukijoita, joten osallistu keskusteluihin mieluummin rakentavassa hengessä ja pyri tuomaan esille asiantuntemustasi. Tämä auttaa luomaan positiivisen mielikuvan myös lähimmän verkostosi ulkopuolella oleville henkilöille.

6. Optimoi digitaalinen jalanjälkesi

Joku on sanonut, että jos sinua ei sosiaalisen median aikakautena löydy digitaalisista kanavista, niin sinua ei ole olemassa. Tai ainakin talenttisi löytäminen ja yhteistyömahdollisuuksien tarjoaminen muuttuu vaikeammaksi.

Kokeile googlata itsesi ja katso minkälaisia tuloksia hakukone löytää. Tämä auttaa sinua saamaan paremman käsityksen siitä, minkälainen digitaalinen jalanjälkesi on tällä hetkellä. Tämän jälkeen pystyt tehokkaammin suunnittelemaan tulevaisuuden toimenpiteitäsi paremman ammatillisen näkyvyyden saavuttamiseksi. Tässä yhteydessä haluan korostaa, että ammattimaiset rekrytoijat eivät googlaa yksittäisiä ihmisiä ja tarkastele heidän hakutuloksiaan. He etsivät osaamista ja kokemusta, jolloin hakutulokseksi tulee sellaisia osaajia, jotka ovat osanneet tehdä osaamisensa digitaalisissa kanavissa löydettäväksi.

Voit vaikuttaa omaan digitaaliseen jalanjälkeesi aktiivisesti mm. LinkedIn-profiilisi, blogien, videoiden, podcastien sekä muiden digitaalisten sisältöjen avulla, jotka kannattaa optimoida tavoittelemillesi avainsanoille.

7. Kohdista LinkedIn-profiilisi kohderyhmällesi

Kyllä. Jos haluat maksimoida saamasi ammatilliset mahdollisuudet, niin sinun tulee olla läsnä LinkedInissä. Yhä useammassa ammatissa odotetaan digitaalista verkostoitumista sekä ammattimaista henkilökohtaista brändiä. Joissakin ammateissa (esim. B2B-myynnissä) LinkedIn-profiilin puuttuminen tai sen epäammattimainen ilme saattaa jopa herättää kysymyksiä siitä, onko henkilö tipahtanut kehityksen kelkasta kokonaan. Asiakkaat nimittäin aloittavat ostoprosessinsa yhä useammin digitaalisista kanavista ja on kohtuullista olettaa, että kehitystä seuraava myyjä on läsnä siellä, missä potentiaaliset asiakkaatkin ovat. On toki olemassa myös rooleja, joissa LinkedIn-profiilia ei voida tehdä esim. turvallisuussyiden vuoksi.

Vaikka some-kanavia on lukemattomia, niin ammatillisesti ja erityisesti uusien ura- sekä liiketoimintamahdollisuuksien kannalta tärkein kanava tällä hetkellä on LinkedIn. Fiksusti oikeiden avainsanojen varaan rakennettu LinkedIn-profiili sijoittuu hyvin myös hakukoneissa, joka parantaa löydettävyyttäsi merkittävästi. Sen sijaan, että yrittäisit olla aktiivisesti läsnä kaikissa mahdollisissa some-kanavissa, valitse mieluummin 1-2, jotka otat huolella haltuun ja joihin panostat säännöllisesti.

LinkedIn ei ole online-CV tai pelkästään työnhakukanava

Haluaisin tässä yhteydessä korostaa, että LinkedIn ei ole online-CV eikä pelkästään työnhakukanava, vaan verkostoitumistyökalu, sähköinen käyntikorttisi ja ammattimainen maineesi verkossa. Tämä näyttäisi aiheuttavan edelleen väärinkäsityksiä yllättävän monelle ihmiselle. Itselleni on jäänyt hieman epäselväksi, minkä takia LinkedIn on leimautunut niin vahvasti juuri työnhakuun, eikä esim. myyntiin, markkinointiin tai asiakaspalveluun, joihin se sopii aivan yhtä erinomaisesti.

Tavoitteena vähintään All Star-status

LinkedIn-profiilin tuunaamisesta ei tarvitse tehdä itselleen ylitsepääsemätöntä vuorta, vaan tee siitä mieluummin projekti, jonka voit pilkkoa pienempiin helposti toteutettaviin osiin. Seuraa muiden profiileja, poimi ideoita ja sovita niitä omaan maailmaasi sopivaksi. Itse suhtaudun LinkedIn-profiiliini elinikäisenä projektina, joka ei ole koskaan valmis, vaan muokkaan profiiliani kulloisiinkin pitkän aikajänteen tavoitteisiini sopivaksi.

Profiiliteksti kannattaa kirjoittaa englanniksi ja mahdollisuuksien mukaan myös suomeksi (jos kirjainkiintiösi riittää). Tällöin profiilisi löytyy molemmilla kielillä tehdyissä hauissa. Ota LinkedIn-profiilisi suhteen tavoitteeksi All Star-status, jonka saat kun profiilisi täyttää alla olevat kriteerit. LinkedIn myös kehottaa sinua tekemään nämä lisäykset profiiliisi, jos sinulla ei vielä ole All Star-statusta.

  • Ammattimainen valokuva. LinkedInin mukaan kuvalla varustettuja profiileja katsotaan 21 kertaa enemmän ja ne saavat 36 kertaa enemmän viestejä. Panosta siis ammattimaiseen valokuvaan, äläkä käytä lomakuvia, joissa olet juomassa drinkkejä tai bikineissä rannalla. Tarkoituksena on herättää positiivinen ja ammattimainen mielikuva sinusta.
  • Sisällytä profiiliisi tiedot toimialastasi ja sijainnistasi.
  • Kerro nykyinen sekä kaksi aiempaa positiotasi sekä kuvaile vastuualueesi näissä tehtävissä.
  • Kerro koulutuksesi sekä listaa vähintään kolme osaamisaluettasi (skills).
  • Hanki vähintään 50 kontaktia, mutta mielellään yli 500 kontaktia ja pyri kasvattamaan verkostosi mahdollisimman laajaksi, jotta jakamasi hyödyllinen sisältö saa laajemman peiton.

Muista profiiliasi kirjoittaessasi, että LinkedIn toimii hakukoneen tavoin. Mieti siis tarkasti, millä hakusanoilla haluat tulla löydetyksi ja varmista samalla, ettei tekstin luettavuus kärsi. Muista myös laittaa sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi LinkedIniin, jotta sinut saa tarvittaessa kiinni. Tämä kannattaa tehdä jo mm. potentiaalisten asiakkaidesi vuoksi, jotta he saavat sinuun mahdollisimman helposti yhteyttä. Yllättävän harvalla esim. myyjällä tai myyntijohtajalla on puhelinnumero LinkedInissä. Voisin lyödä vetoa, että yksi syy tähän on se, että LinkedIn mielletään edelleen työnhakukanavana, vaikka se on tarkoitettu edistämään verkostojen luomista, ylläpitoa ja hyödyntämistä sekä tätä kautta mm. liiketoimintaa ja kaupallisia mahdollisuuksia.

Muista profiiliasi kirjoittaessasi, että LinkedIn toimii hakukoneen tavoin. Mieti siis tarkasti, millä hakusanoilla haluat tulla löydetyksi ja varmista samalla, ettei tekstin luettavuus kärsi.

Ennen kuin teet yhtään muutosta LinkedIn-profiiliisi, niin varmista ettei jokaisesta tekemästäsi pilkunviilauksesta lähde verkostollesi ilmoitus. Varmista siis, että "Share profile changes"-kohdassa on merkintä "No" . Tällöin saat kaikessa rauhassa tuunata profiiliasi ja verkostosi ei hermostu turhista ilmoituksista.

8. Herätä rekrytoijien mielenkiinto hiljaisesti

Kun LinkedIn-profiilisi on tuunattu kuntoon, voit ilmaista rekrytoijille hiljaisesti, että olet avoin uusille haasteille. LinkedInistä löytyy tätä varten loistava toiminto nimeltä "Open for new opportunities". Sen avulla voit jopa kertoa, mitä odotat uudelta työltäsi ja minne maantieteelliselle alueelle haluat sijoittua. Tämä on kätevä tapa herättää hiljaisesti rekrytoijien mielenkiinto, mikäli osaamistaustasi sopii heidän hakukriteereihinsä.

Tämän toiminnon pystyt kytkemään päälle profiilisi yksityisyysasetuksissa, jonka polku on: Privacy / Job seeking / Let recruiters know you're open to new opportunities.

Haluatko keskustella aiheesta tarkemmin? Aloitetaan aluksi vaikkapa verkostoitumalla LinkedInissä, jos emme vielä ole toistemme verkostoissa. Lähetä minulle verkostoitumiskutsu ja yksityisviestiä LinkedInissä www.linkedin.com/in/janilaine/ tai sähköpostia osoitteeseen jani.laine@fi.experis.com. Jatketaan keskusteluja siitä.