Just try it!

Just try it!

Musta on jo pitkään tuntunut, että monien yrittäjien suurin vihollinen on suunnittelu, nimittäin liiallinen suunnittelu. ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” vai miten se sanonta menikään. Kyllä me suomalaiset valitettavasti ollaan kautta aikain osattu perustella sitä, miksi ilman suunnitelmaa ei voi tehdä mitään.

Suunnittelu on sinänsä mielestäni lähtökohtaisesti positiivista ja siihen liittyy parhaimmillaan innostusta, villiä ideointia, uudistamista, yhdessä tekemistä ja unelmointia – mietitään porukalla sitä mitä haluttaisiin tulevaisuudessa tehdä. Mutta siihen pitäisi liittyä vahvasti myös tekeminen ja kokeileminen.

Olen viime aikoina lukenut paljon kirjallisuutta uudenlaisiin liiketoimintamalleihin liittyen ja sieltä nousee jatkuvasti esille se seikka, että yrityksen on oltava ketterä ja kokeileva. Yksinkertaisesti se tarkoittaa sitä, että tekemistä tulee olla aina suunnittelua enemmän.

Miten musta kuitenkin tuntuu, että tämä ajatus on kaikkien mielestä hyvä, mutta vain harva käytännössä toteuttaa sitä. Miksi niitä yrityksiä, jotka suunnittelevat ja ideoivat uutta on paljon, mutta niitä, jotka heti kokeilevat ideoitaan, on huomattavasti vähemmän?

Ei tule kyllä mieleen aloja, joilla ei olisi yrityksen edun mukaista kehittää toimintaa jatkuvasti. Työyhteisön luovuuden sytyttäminen ja hölmöjenkin ideoiden kokeileminen ovat yrityksen toiminnan jatkuvuuden kannalta järjettömän tärkeitä asioita. Ei enää riitä, että tekee asiat niin hyvin kuin on aiemminkin tehty vaan on osattava loikata seuraavalle tasolle. On tehtävä jotain erilaista ja muista erottuvaa.

Muun muassa tiimien luovuuden ja dynamiikan testaamiseen kehitetty Vaahtokarkkihaaste (The Marshmallow Challenge) on hyvä esimerkki siitä kuinka unohdamme välillä sen mikä on oleellista. Haasteessa tiimin tehtävänä on rakentaa spagetista, teipistä ja narusta mahdollisimman korkea, itsestään pystyssä pysyvä rakennelma, jonka päällä on vaahtokarkki. Aikaa tähän on 18 minuuttia. Haaste itsessään on hauska ja leikkimielinen kisailu tiimien kesken, mutta siihen liittyy myös hyviä oivalluksia arjesta. Haasteen purkamiseen on tehty video, jossa kerrotaan, kuinka eri taustaiset tiimit rakennuspuuhissa pärjäävät. On huomattu, että lapset onnistuvat rakentamaan monesti korkeampia rakennelmia kuin esimerkiksi toimitusjohtajat. Miten ihmeessä lapset onnistuvat tässä kokeneita toimitusjohtajia paremmin? No, syynä on usein se, että toimitusjohtajat luottavat omiin kokemuksiinsa ”näin se on aina toiminut” -tyyppisesti, minkä perusteella he päättävät oikean tavan rakentaa spagettitornin. Lapset taasen katsovat tilannetta avoimin silmin. He antavat toisilleen mahdollisuuksia kokeilla yrityksen ja erehdyksen kautta erilaisia rakennustapoja, ja valitsevat niistä sitten parhaimman.

Kuva: Janita Relander

Aika yksinkertainen testi riittää kuvaamaan sitä, miten aikaisemmat kokemukset ja oletukset ohjaavat meidän toimintaamme välillä liikaakin. Sama pätee myös yritystoimintaan. Ihan kuin ideaa ei voisi kokeilla, jos joku on todennut, ettei ole itse saanut sitä toimimaan viisi vuotta sitten. Viimeistään nyt voisi olla hyvä hetki heittää roskakoriin vuosia sitten tehdyt suunnitelmat sekä toimintamanuaalit, ja lähteä avoimin mielin kokeilemaan uusia ideoita.

Kaikilla yrittäjillä on näkemys siitä, mihin oma bisnes on menossa, ja jokaisella on varmasti paljonkin ideoita siitä, miten haluaisi omaa toimintaansa uudistaa. Nyt tarvitaan tekoja. Idea on kuitenkin vain idea ennen kuin sen toimivuutta kokeilee. Suunnitellaan vähemmän ja kokeillaan enemmän. Uskon, että kokeilevaan kulttuuriin rohkaiseminen on yksi keino kasvattaa entistä elinvoimaisempia yrityksiä Suomeen.

Jos vielä pidät suunnittelua tekemistä tärkeämpänä, niin mitäs ajattelet tästä?

Kokeilut ovat kokeiluja. Ne onnistuvat aina. Joko syntyi se mitä pitikin, tai opittiin miten homma ei ainakaan onnistu. Huonollakin idealla voi saada enemmän aikaan kuin että jättää kokeilematta.

Eihän tässä voi mikään mennä pieleen!

Janita Relander, LIO / Tammerkosken Nuorkauppakamarin 

Janita on myös yksi Polar Partners Oy:n perustajista. Polar Partners Oy vie eturintamassa maailmalle kokonaisia suomalaisia kouluja - uudenlaista toimintaa luodaan tekemällä!